torstai 17. huhtikuuta 2008

Lumi

Lainasin kirjastosta Orhan Pamukin kirjan Lumi. Olen lukenut kirjaa vasta toista sataa sivua enkä ala tässä kertomaan mitään käsitystäni kirjasta. Lumisade on kuitenkin kirjan yksi teema. Ehkä lainasin kirjan nimen perusteella. Koko viime talven nimittäin odotin lumisadetta. Tulihan sitä ajoittain mutta se suli saman tien pois. Joulukuussa ostin uudet sukset ja retkiluistimet, jotta pääsisin joko hiihtämään tai luistelemaan Tuusulanjärvelle. Eilen kannoin sukset varastoon odottamaan ensi talvea ja lunta, joka pysyy ainakin kuukauden.

Tästä se alkaa

Päätimpä kokeilla millaista on ylläpitää blogia. En ole varma kuinka kauan tätä kestää mutta katsotaan, onko 63-vuotiaalla miehellä, joka on osa-aikaeläkkeellä mitään asiaa kirjoitettavaksi.